Turvaa ja tehokkuutta – aika muuttaa suomalaista yrityskulttuuria

Suomalaisissa yrityksissä sattuu vuosittain yli 100 000 työtapaturmaa, joista aiheutuu mittavat kustannukset sairaspoissaoloina. Monet tapaturmat olisivat ennaltaehkäistävissä, jos vain tieto aiemmista läheltä piti -tilanteista ja turvallisuuspoikkeamista tavoittaisi ajoissa yrityksen vastuuhenkilöt. Useissa yrityksissä sisäinen viestintä kuitenkin ontuu pahasti.

Suomalainen turvallisuusalan asiantuntijayritys Protect haluaa olla muuttamassa yritysten toimintakulttuuria turvallisempaan ja tehokkaampaan suuntaan. Laatu-, turvallisuus- ja ympäristöpoikkeamat eivät voi olla yksin ylempien toimihenkilöiden tai johdon vastuulla, vaan niiden havaitsemiseen, ilmoittamiseen ja puutteiden korjaamiseen on otettava mukaan koko yrityksen henkilökunta.

- Jotta yritykset voisivat kehittyä ja kasvaa, niiden täytyy ottaa tehdyistä virheistä oppia. Monet suomalaiset yritykset tietävät, että heillä on ongelmia esimerkiksi tuotantoprosessissa tai asiakaspalautteiden käsittelyssä, mutta aika ja resurssit eivät riitä tilanteen korjaamiseen, Protectin SHEQ-toimialapäällikkö Miia Laakso kertoo.

Vielä paremmassa tilanteessa yrityksissä ollaan, jos virheitä ei tarvitse käydä edes läpi, vaan ne voidaan ennakoida arvioimalla havaittuja riskejä.

Yrityskulttuurin muutoksen tukemiseksi Protect on luonut monipuolisen PRO24-ilmoitussovelluksen, jonka avulla yrityksen koko henkilökunta saadaan osallistumaan laatu-, turvallisuus- ja ympäristöpoikkeamien havainnointiin ja korjaamiseen.

 

 

Tiedolla ehkäistään vakavat ongelmat

Yritysten arki on yllättävää. Tehtaan iltavuorolainen voi joutua vaaratilanteeseen, josta hän ei kerro kenellekään, koska mitään vakavaa ei vielä tällä kertaa sattunut. Tuotantolinjassa voi ilmetä satunnainen selittämätön vika, joka yllättäen pahenee ja aiheuttaa kalliin koko päivän kestävän seisokin. Tehtaalta tavaraa noutava asiakas saattaa avautua täysin väärälle henkilölle tyytymättömyydestään edelliseen toimitukseen, eikä asiakaspalaute etene sen pidemmälle. 

PRO24-ilmoitussovellus on näistä tarpeista syntynyt monikäyttöinen työkalu, jota voidaan hyödyntää useisiin eri käyttötarkoituksiin. Se toimii esimerkiksi turvallisuuteen liittyvien ilmoitusten, poikkeamien ja aloitteiden teossa ja käsittelyssä, mutta sitä voidaan hyödyntää myös muun muassa toimintapoikkeamien ja asiakaspalautteiden kanssa.

Ilmoituksen jättämiseen ei tarvitse edes tunnuksia sovellukseen, mikä mahdollistaa myös muiden kuin yrityksen työntekijöiden osallistamisen – paljon paremmin, kuin esimerkiksi tavalliset nettisivujen palautelomakkeet.

- Asiakas voi jättää palautteensa suoraan sovellukseen tai alueella toimiva ulkopuolinen urakoitsija voi tehdä itse huomaamastaan turvallisuuspoikkeamasta ilmoituksen.

 

Kuva kertoo enemmän kuin sanat

Yritys voi luoda helposti omiin tarpeisiinsa soveltuvia ilmoituslomakkeita tai hyödyntää valmiita malleja. Jokaiselle ilmoitustyypille voidaan myös luoda oma etenemispolku ja käsittelyvaiheet.

- Yrityksen omalla ilmoituslomakkeella voidaan kertoa esimerkiksi keskuskonttorilla istuvalle huoltopäällikölle toisella puolella Suomea tehdyistä huoltotoimenpiteistä. Sovelluksella voidaan kätevästi ilmoittaa myös yrityksen toimitusjohtajalle päivän aikana valmistunut tuotemäärä, vaikka varsinaista tuotannonohjaus- tai tuotannonvalvontajärjestelmää ei yrityksessä olisikaan, Laakso kertoo mahdollisuuksista.

Sovellus toimii mobiilissa ja tietokoneella reaaliaikaisesti, joten ilmoitus on kätevä tehdä ja se tavoittaa välittömästi oikean ihmisen. Ilmoitukseen voi liittää myös kuvan tai videopätkän havainnollistamaan ongelmaa.

Kaikkien yrityksen ilmoitusten tekeminen yhdellä sovelluksella helpottaa kehitystyön jalkauttamista.

- Kun oppii tekemään turvallisuusilmoituksia, oppii samalla tekemään esimerkiksi aloitteita. Datan jatkokäsittelykin on helpompaa, kun kaikki tieto löytyy yhdestä järjestelmästä. Eri yleisöille voidaan luoda omia luetteloita ja näkymiä. Esimerkiksi johtoryhmälle voidaan koostaa ja lähettää helposti edellisen vuoden reklamaatioraportti.

 

Mutu-tuntuman sijaan aitoa tietoa kehitystyöhön

Ilmoitussovelluksen avulla yritykset pystyvät keräämään arvokasta dataa, jota tarvitaan kehitystyön pohjaksi. Ilmoitusten avulla voidaan esimerkiksi huomata, että tuotannon työprosessi keskeytyy kolme kertaa päivässä saman toistuvan ongelman vuoksi. Investointi korjaa tilanteen ja sovelluksen avulla kerätyn datan perusteella on helppo laskea hankinnan takaisinmaksuaika.

- Näin päästään tilanteeseen, ettei yritystä enää kehitetä ”mutu”-tuntumalla, vaan oikeaan tietoon perustuen, Laakso summaa.

Protect julkaisi sovelluksensa maaliskuun lopulla. Jo nyt yritys on saanut käyttäjiltä positiivista palautetta etenkin sovelluksen helppoudesta ja monikäyttöisyydestä.

- Meidän tehtävämme on auttaa johtoa ottamaan härkää sarvista yrityksen kehittämistyössä ja sitouttamaan myös koko henkilökunnan kehittämisen kulttuuriin.

 

Lisätiedot PRO24-sovelluksista:

Jan Herranen
Myyntijohtaja
puh. 040 7242 390

 

 

OTA YHTEYTTÄ MEIHIN »
TILAA UUTISKIRJE »