Protectin tuottama palovartiointi on tärkeä osa CABB Oy:n turvallista ja ketterää tuotantoa

CABB Oy:n jokapäiväistä arkea ovat tuotteiden vaihdot, prosessien kehittäminen sekä investoinnit uusiin laitteisiin ja tekniikoihin. Muutokset tehdään usein käynnissä olevassa tehdasympäristössä, mikä asettaa korkeat vaatimukset myös tulitöiden palovartioinnille.

 

Kokkolan suurteollisuusalueella toimiva CABB Oy kuuluu keskisuureen saksalaiseen kemianalan konserniin ja sen hienokemikaalien rahtivalmistuksen liiketoimintayksikköön. Yhtiö valmistaa kasvinsuojeluaineita isoille kasvinsuojeluaineita kehittäville ja markkinoiville kansainvälisille toimijoille. Kokkolassa yhtiö työllistää suoraan noin 200 henkilöä.

 

- Rahtivalmistus tarkoittaa, että teemme tuotteita asiakkaan kehittämillä prosesseilla ja yleensä myös asiakkaan toimittamista raaka-aineista. Vuokraamme valmistuspalvelua, mutta valmistuksen lisäksi palvelukokonaisuus käsittää paljon muutakin prosessikehityksestä tuotannon ja kustannusten optimointiin sekä analytiikkapalveluihin, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Juha Hiironen.

 

CABB on hankkinut jo usean vuoden ajan palovartioinnin Protectilta, koska Protect pystyy tuottamaan palvelun joustavasti esimerkiksi tuotteen vaihtoon liittyviin piikkikuormituksiin. Tuotantotiloissa toteuttavien muutosten lisäksi tehtaalla tehdään ajoittain myös vaativia kattotulitöitä.

 

Tehdaspalvelupäällikkö Sami Heikkinen sanookin, että CABB:n tapauksessa palovartioinnille asetettu vaatimustaso on tavallista korkeampi.

 

- Toimimme palavien nesteiden sekä jauheiden kanssa, minkä lisäksi teemme muutoksia käynnissä olevissa laitoksissa. Samalla kun palovartiointi huomioi turvallisuustekijät, sen täytyy omalta osaltaan mahdollistaa meidän ketterä toiminta ja häiriötön tuotanto.

 

CABB Oy % SK Protect Oy

Kaasumittaria kädessään pitävällä Jari Luokkalalla on vankka kokemus palovartioinnista. Kunnossapitoinsinööri Jussi Valkama CABB Oy:ltä arvostaa Protectin osaamista ja uskottavuutta palovartioinnin asiantuntijana.

 

Kaasumittaukset tärkeä osa ennakointia

 

Jokaisen uuden projektin aloitusvaiheeseen kuuluu ennakointi, kuten riskienarviointi.

 

- Yksi tärkeimmistä tehtävistä on palavien kemikaalien kaasumittaus. Sillä varmistetaan, ettei kohteessa esiinny syttymisherkkiä kaasuja. Protectin edustajat on koulutettu käyttämään meidän mittareita, ja mittauksia tehdään myös tulitöiden aikana, Heikkinen jatkaa.

 

Protectin hoitamiin ennakoiviin toimenpiteisiin kuuluvat myös muun muassa palokuorman poistaminen ja kipinäsuojaus sekä tarvittavan sammutuskaluston tuominen paikalle. Tulitöiden aikana tiloja vartioidaan koko ajan myös ruoka- ja kahvitaukojen ajan. Töiden valmistuttua Protect huolehtii jälkivartioinnista.

 

- Protect tuo tekemiseen ammattitaidon lisäksi uskottavuutta, koska heillä palovartiointia hoitavat koulutetut palo- ja pelastusalan ammattilaiset. Palovartijat uskaltavat puuttua tilanteeseen, jos he huomaavat tekemisessä paloturvallisuutta vaarantavia seikkoja, toteaa kunnossapitoinsinööri Jussi Valkama.

 

Hänen mukaansa Protect on pystynyt myös joustamaan töiden luonteesta riippuen.

 

- Yleensä projekti toteutetaan yhdellä palovartijalla. Joskus projektiin tarvitaan kuitenkin 3-4 miestä, minkä lisäksi palovartiointia tehdään seisakkien aikana. Henkilöstön vaihtuvuus on ollut pientä, minkä ansiosta Protectin työntekijät tuntevat hyvin meidän tehtaat, Valkama kertoo.

 

OTA YHTEYTTÄ MEIHIN »
TILAA UUTISKIRJE »