Pitkäjänteistä työskentelyä tulosten eteen

Protect on ollut tukemassa Matti Hurulan matkaa Ironmanin MM-kilpailuihin Hawaijille lokakuussa 2018. Hawaijille pääsee karsintakilpailujen kautta noin 2500 urheilijaa eri puolilta maailmaa. Hurula kilpaili ikämiesten sarjassa, jossa osallistujia oli kaikkiaan n. 140, sijoitus tänä vuonna oli 42. Hurula koki olevansa tänä vuonna kovemmassa kunnossa kuin aikaisempina vuosina, siksi lopullinen sijoitus oli hänelle pettymys. Kahden lajin jälkeen ennen juoksua hän oli 12:lla sijalla.

 

Sisäsyntyinen tahto kehittyä

Moni penkkiurheilija pohtii, mikä intohimo ajaa harjoittelemaan ja treenaamaan niinkin vaativaan lajiin kuin esimerkiksi triathlon. Samaa miettii myös Hurula.

—En ole vielä edes päättänyt, mihin kilpailuun ilmoittaudun seuraavaksi. Tämän vuoden kilpailu kääntyi kuitenkin menestystarinasta oppimistarinaksi, joten nälkä uuteen koitokseen on jopa kasvanut. Haluan oppia virheistäni, viisastua ja kehittyä. Urheilussakin täytyy keskittyä ongelmien ytimeen ja etsittävä ratkaisuja. Rakkaus lajiin syntyy halusta onnistua ja kehittyä. Pakottamalla tällaisia tuloksia ei syntyisi, Hurula miettii.

Hurula on tehnyt kilpailun jälkeen tiukkaa analyysia suorituksesta.

— En muuta harjoittelussa mitään radikaalisti. Juoksua treenaan vähän enemmän ja tarkennan vielä enemmän kilpailun aikaista nesteytystä ja energian tankkausta. Sovitan harjoittelun normaalielämän puitteisiin ja satsaan harjoittelun laatuun. Harjoittelussakin on hyvä miettiä, mitä tekee ja miksi. Tässäkin hommassa tarvitsee neuvontaa, ohjausta ja tukea perheeltä sekä harjoittelukumppaneilta, Hurula kertoo suunnitelmistaan.

 

Pysyviä parannuksia yritysten turvallisuuskulttuuriin

Protectin Pertti Salon mukaan Hurula on erinomainen esimerkki sekä heidän omalle henkilökunnalleen että asiakkailleen siitä, miten sinnikkäällä työllä saadaan tulosta aikaan.

—Matin esimerkki sitkeästä harjoittelusta peilaa hyvin asiakastyötämme, jossa me teemme pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaidemme yritysturvallisuuden parantamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa uusien rutiinien opettelemista, toistamista ja valvontaa. Asenteiden muuttaminen vaatii aikaa, mutta pienetkin korjausliikkeet voivat saada aikaan suurta parannusta. Me tähtäämme asiakkaidemme kanssa pysyviin parannuksiin, jotka jäävät elämään yrityksen turvallisuuskulttuuriin, Salo sanoo.

 

Myönteinen asenne on kehittymisen lähtökohta

Pertti Salo haluaa viedä pienillekin yrityksille viestiä eteenpäin siitä, että laatu, turvallisuus ja tuottavuus kulkevat yrityksissä käsi kädessä. Hän kehuu erityisesti isoja yrityksiä ja organisaatioita siitä, miten he analysoivat omaa tekemistään, oppivat virheistään ja kehittyvät sitä kautta.

— Isoille yrityksille auditoinnit ovat työkalu, jonka avulla he pystyvät tehostamaan toimintaansa ja parantamaan laatua. Meidän tehtävänä ei ole osoittaa sormella epäkohtia, vaan auttaa asiakasta onnistumaan. Me olemme asiakkaan kanssa samalla puolella. Silloin kun asiakas oivaltaa tämän, kehittymistä alkaa syntyä ja yhteistyö tuottaa tulosta, Salo sanoo.

 

Matti Hurula

Ikä 57 v, kotoisin Kuopiosta

Töissä Pelastusopistolla yliopettajana

Aloitti kilpailemisen Triathlonissa v.1993

Paras saavutus: EM-kultaa 2011, lisäksi useita podium-sijoituksia eri maissa järjestetyissä Ironman kisoissa. Suomen mestaruuksia eri ikäryhmissä triathlonissa ja uinnissa.

 


P.s. Lue lisää Matin tunnelmista Ironman -kilpailuista täältä: https://mattihurula.blogspot.com/

P.p.s. Mitä palveluita Protect tarjoaa yrityksille, katso lisää täältä: http://www.protect.fi/palvelut 

 

 

 

OTA YHTEYTTÄ MEIHIN »
TILAA UUTISKIRJE »