18.08.2017 Uutinen

Kohti kokonaisvaltaisempaa palvelukokonaisuutta – Protect rekrytoi kolme uutta asiantuntijaa

Protectin palveluksessa aloitti elokuun puolivälissä kolme uutta turvallisuus- ja laatuasiantuntijaa. Heistä Veera Liukkosen toimipaikkana on Helsinki, Tanja Kuuluvaisen Tampere ja Anita Trennin Kokkola.

Veera Liukkosen erityisosaamista on riskienhallinta, kun taas Tanja Kuuluvaisen vahvuusalueisiin kuuluvat muun muassa laatutyö sekä työmenetelmien kehittäminen. Anita Trenn on erikoistunut tuomaan riskienhallintaan liiketaloudellista näkökulmaa.

—Rekrytoinnit perustuvat asiakastarpeisiin. Asiakkaat ovat toivoneet meidän ottavan haltuumme entistä laajemmin toiminnan eri osa-alueita, kertoo Protectin toimitusjohtaja Pertti Salo.

Yhtiön HSEQ-toimialapäällikön Miia Laakson mukaan uusien asiantuntijoiden osaaminen ja kokemus tukevat mainiosti kokonaisten toimintajärjestelmien rakentamista ja aiempaa kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa niin nykyisille kuin uusille asiakkaille.

—Kun asiakkaat hankkivat meidät yhteistyökumppanikseen, he saavat käyttöönsä Protectin entistä laajemman palvelukokonaisuuden ja eri alojen asiantuntijat valtakunnallisesti. Me autamme asiakkaita viemään heidän toimintansa seuraavalle tasolle turvallisuus- laatu-, ympäristö- ja muuta toimintaa kehittämällä, Laakso toteaa.