19.12.2017 Blogi

ATEX-lähtöisellä suunnittelulla turvallinen oppimisympäristö

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä (Kpedu) modernisoi teollisuuden oppimisympäristöjä useilla merkittävillä rakennusprojekteilla. Suunnitteluprosessin koulutusyhtymä on uudistanut totutusta poikkeavaksi, sillä yhtymän rakentamisprojekteissa ATEX-suunnittelulla on merkittävä rooli suhteessa muuhun suunnitteluun. Näin opiskelijoille ja henkilökunnalle varmistetaan mahdollisimman turvallinen oppimisympäristö.

—Sen lisäksi että ATEX-suunnittelu ohjaa muuta suunnittelua, sen pohjalta laaditaan suunnittelu- ja urakkatarjouspyynnöt, tehdään varsinainen rakentaminen, otetaan tilat vastaan ja suoritetaan käyttöönotto, ATEX-lähtöisyyden pelkistää työpäällikkönä ja projektipäällikkönä työskentelevä Veli-Matti Isoaho koulutusyhtymältä.

Kuten yleensä, rakennushankkeet käynnistyvät tarveselvityksellä, jonka jälkeen päästään hankesuunnitteluun ja varsinaiseen rakennussuunnitteluun investointipäätöksen varmistuttua.

Suunnittelun alkupuolella on tärkeää löytää muun muassa yhteinen realistinen näkemys tilatarpeesta ja laitekannasta.  Tarveselvityksen ja hankesuunnittelun rajapinnassa otetaan mukaan arkkitehti, joka tuottaa tarveselvityksen pohjalta eri luonnosvaihtoehtoja hankesuunnitelmaan, jonka perusteella valitaan toteutettava vaihtoehto.

—Opetuspuolen antaman kuvauksen perusteella saamme tiedon muun muassa siitä, mitä toiminta pitää sisällään, paljonko toimintaan liittyy oppilaita ja opettajia, ja millaiset työajat heillä on. Olennaista tietoa on myös se, jos tiloissa hitsataan tai jos tekemisessä syntyy pölyä, höyryä tai kipinöitä. Tämä kaikki luo pohjaa ATEX-asiakirjan laatimiselle, jos ympäristö todetaan ATEX-tilaksi, Isoaho selvittää.

Protectin ATEX-suunnittelijan tehtävänä on esittää toteutusvaihtoehtoja sekä vaatimuksia palavien nesteiden, kaasujen ja pölyjen käsittelyyn ja varastointiin.

—Käyttäjien kanssa käytävä vuoropuhelu lisää henkilökunnan  ATEX-osaamista sekä sitoutumista ennalta suunniteltuun toimintamenetelmään. Vuoropuhelun avulla vältytään myös myöhemmin tehtäviltä, tiloihin kohdistuvilta kalliilta muutostöiltä, jotta ATEX-vaatimukset täyttyisivät, Protectin toimitusjohtaja Pertti Salo jatkaa.

Rakennuttaja vastaa pääsuunnittelusta

Yhdessä Protectin kanssa Isoaho käy läpi myös tiloihin hankittavan laitekannan.

—Esimerkiksi prosessilaboratoriossa käsitellään keskenään voimakkaasti reagoivia erilaisia kemiallisia aineita, joille on haettava luokitus syttymis- ja räjähdysrajoineen. Kuvaamme mahdollisia vaaratilanteita, joita aineet voivat aiheuttaa, ja käymme läpi keinoja vaaratilanteiden pienentämiseksi. Tässä vaiheessa arvioidaan sekin, haetaanko luokitus koko tilalle vai yksittäiselle laitteelle, kuten vetokaapin sisäpuolelle siihen liittyvine järjestelmineen.

Vasta kun edellä kuvattu kokonaisuus on valmis, suunnitteluun liitetään talotekninen suunnittelu ja sähkösuunnittelu, joita räjähdyssuojausasiakirja ohjaa. Näiden lisäksi ATEX liittyy keskeisesti kaasusuunnitteluun.

ATEX-asiat käydään läpi myös urakkatarjouskilpailun jälkeen pidettävässä tarjouskatselmuksessa yhdessä urakoitsijoiden kanssa, ja tarvittaessa sovitaan rakentajien lisäkoulutuksesta. Käyttöönottovaiheen lähestyessä esimerkiksi sähköistä tehdään vielä käyttöönottotarkastuspöytäkirjat varmennustarkastuksineen, ja kaasujen vaatimuksenmukaisuuden arvioi valtuutettu tarkastaja.

—Pääsuunnittelija on perinteisesti ollut arkkitehti. Kokonaisuus on kuitenkin muuttunut ATEX:in seurauksena niin moniulotteiseksi, että olemme ottaneet itsellemme vastuun pääsuunnittelusta. Näin on helpompi koordinoida ja kontrolloida suunnittelijoiden keskinäistä yhteistyötä ja varmistaa, että ATEX -vaatimukset toteutuvat asianmukaisesti jokaisessa vaiheessa. Tällä varmistamme kaikille ajanmukaisen ja turvallisen oppimisympäristön, minkä lisäksi projekti voidaan toteuttaa suunnitellussa aikataulussa ilman yllätyksiä ja viranomaisviivytyksiä, Isoaho painottaa.