22.12.2015 Blogi

Pelastuslaitoksen joulu & uusivuosi

Blogivieras – Vesa Berg

Tulipaloissa kuolee vuosittain maailmassa yli 600 000 ihmistä. Tämä on noin puolet enemmän kuin sodissa. Tulipalot aiheuttavat myös huomattavia taloudellisia haittoja. Jo pieni tulipalo tai tulipalon alku voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja. Tulipalossa muodostuva savu ja noki voivat tuhota käytännössä lähes kaiken irtaimiston ja sisäpinnat. Vahingot nousevat nopeasti mittaviin lukemiin.

Olen viettänyt useita työvuoroja virkatehtävissä jouluna ja muina juhlapyhinä. Pelastusviranomaiset varautuvat juhlapyhinä aivan kuten kaikkina muinakin päivinä. On kuitenkin tiedostettu, että esimerkiksi joulun aikaan riskit ovat suuremmat. Riskiä suurentavat merkittävästi mm. erilaisten sähköisten laitteiden käyttö ja kynttilöiden polttaminen. Jouluna palomies toivoo, että ei tulisi sitä pahaa keikkaa, mutta varautuu kuitenkin pahimpaan, ja on jatkuvassa lähtövalmiudessa mikäli hälytyskellot pärähtävät soimaan.

Tulipalon ja onnettomuuksien vaarojen ennakoinnissa yhtenä lähtökohtana on tapahtuman todennäköisyyden arviointi. Todennäköisyyttä arvioitaessa käytetään menneisyyden tilastoja, joiden perusteella on mahdollista arvioida tapahtuman matemaattista todennäköisyyttä. On syytä kuitenkin muistaa, että todennäköisyyden arvioinnissa matemaattiset luonnonalaisuudet eivät aina ole riittävä arviointiperuste. Ihmisen toiminta ja käyttäytyminen vaikuttaa kaikessa ympäristössämme. Parantamalla meidän jokaisen riskitietoisuutta, osaamista ja ennen kaikkea asenteita pystymme vaikuttamaan siihen, että onnettomuuksia ja tulipaloja vähennetään, ja että joku potentiaalinen tapahtuma tai siihen johtava ketju saadaan riittävän ajoissa katkaistua. Olen omassa työssäni valitettavan usein joutunut toteamaan, että ihmiset tuudittautuvat liian helposti siihen, että mitään ei tapahdu. Luotetaan usein vain hyvään onneen.

Tulipalon seurausten arviointi on hyvin vaikeaa ja vaatii laajaa osaamista ja ymmärtämistä. Tulipalon kehittyminen ja tappavan savun leviäminen voi olla hyvin nopeaa. Seurausten arvioinnissa on tästä syystä otettava huomioon useita eri tekijöitä. Pelkistetysti voitaisiin lähteä liikkeelle tulipalon havaitsemisesta. Mitä nopeammin tulipalo havaitaan, sitä paremmat mahdollisuudet on saada haitalliset seuraukset minimoitua. Koska ihminen ei pysty havaitsemaan kaikkea, on apuna tekniikkaa. Tekniikka on kuitenkin ainoastaan hyvä apuväline ja sen toiminta edellyttää huoltamista. Ihmisten pelastautuminen tulipalossa perustuu nopeaan tulipalon havaitsemiseen ja toimiviin poistumisjärjestelyihin. Nyrkkisäännön mukaan jokaisesta tilasta on oltava kaksi toisistaan riippumatonta poistumisreittiä. Joissakin tapauksissa toinen reitti voi olla ns. varatie, jonka kautta turvallinen poistuminen on mahdollista ainoastaan pelastuslaitoksen avustamana.

Toinen tärkeä asia seurausten arvioinnissa on tulipalon, savun ja noen leviäminen. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että tulipalossa syntyvät haitat leviävät sekunneissa ylöspäin, minuuteissa vaakatasossa ja kymmenissä minuuteissa alaspäin. Tulipalo ja sen haitat leviävät siis hyvin nopeasti ja reitteinä toimivat kaikki aukot, joiden kautta ilmavirta pääsee kulkemaan. Tästä syystä on tärkeää huolehtia, että rakennusten palotekniset asiat ovat kunnossa.

Huolehditaan yhdessä meidän kaikkien turvallisuudesta.