Hyvä luottamus työyhteisössä tukee päätöksentekoa ja auttaa kantamaan vastuuta

Muutama vuosi sitten sain kunnian olla mukana järjestämässä yllätysjuhlat jo eläkkeellä olevalle esimiehelle. Tiesin, että hänen 30 vuotta pitkä työura esimiehenä oli ollut hänelle tärkeä. Lyhyen mietinnän jälkeen päätinkin kutsua kaikki vanhat työkaverit juhliin. Kollegat eivät olleet tavanneet toisiaan yli 20 vuoteen, silti kaikki halusivat tulla. Kaikki.

 

Juhlista tuli enemmän kuin onnistuneet. Jälkeenpäin jäin miettimään, mitä tämä esimies oli tehnyt niin hyvin, että kaikki vanhat kollegat halusivat vielä 20 vuodenkin päästä tulla juhlimaan häntä. Päätin kysyä mieheltä mikä hänen salaisuutensa oli. Vastaukseksi sain, että hän kohteli kaikkia samalla tavalla, oikeudenmukaisesti ja samanarvoisina. Se mitä hän tällä saavutti, oli luottamus työyhteisössä.

 

Myös minun maailmassani toimivan työyhteisön perustana on luottamus, jonka rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, ymmärrystä ja toisten kunnioittamista. Luottamusta ei ansaita päivässä tai viikossa, vaan sen rakentaminen vaatii aikaa. 

 

Koko henkilöstö mukaan kehittämään päätöksentekoa

Hyvä luottamus auttaa päätöksentekoprosessien kehittämisessä. Päätöksentekoprosessien läpikäyminen yrityksissä tuo tehokkuutta niiden toimintaan. On organisaatioita, joissa ei ole olemassa olevaa tai toimivaa päätöksentekoprosessia, jolloin päätökset saattavat jäädä tekemättä. Pulmia voi piileskellä mm. tiedonkulussa, faktapohjaisen dokumentaation hallinnassa, vastuumäärittelyissä tai päätöksentekotyylissä. Lisää haastetta tuovat myös sisään opitut käytösmallit ja taipumus jumittua vanoihin toimintatapoihin, ”toimitaan kuten aina ollaan toimittu” (=Status Quo -vinouma). 

 

Sen sijaan, että päätöksiä yritetään tehdä vanhan kaavan mukaan, joskus voisikin käyttää asiantuntija-apua päätöksenteon tueksi. Sen lisäksi kehitystyöhön kannattaa ottaa mukaan oman työnsä asiantuntijoita, eli henkilöitä eri puolilta organisaatiota.  Luottamus säilyy, kun henkilöstö saa mahdollisuuden osallistua päätöksentekoprosessiin.

 

Yksilön rooli päätöksenteossa

Harvoin pysähdytään miettimään, minkälainen vaikutus omalla käyttäytymisellämme tai ajattelutavallamme on päätöksentekoon ja lopputulokseen. Joskus ne voivat viedä erinomaisiin tuloksiin, toisinaan tilanne voi olla päinvastainen.  Parhaat toimintatavat yhdistämällä ja pieniä muutoksia tekemällä voidaan saada kuitenkin aikaiseksi uusia ratkaisuja, jotka voivat olla parempia päätöksiä tai selkeämpiä toimintatapoja. 

Kun työyhteisön osaaminen, vahva yhteistyö ja faktapohjainen dokumentoitu tieto yhdistetään, virheelliset päätökset ja kognitiiviset vinoumat voivat vähentyä. Näin päätöksenteosta saadaan tehtyä läpinäkyvä ja selkeä prosessi, johon koko organisaation on helppo sitoutua. Vastuunkantaminenkin helpottuu, kun kaikki voivat luottaa siihen, että jokainen hoitaa oman tonttinsa tietyn kaavan mukaan.

 

Hyvä luottamus toimii siis oivana perustana toimivalle organisaatiolle, joka tähtää yhteisillä toimintatavoillaan samaan päämäärään. Työnantajan toimintatavalla voi kuitenkin olla merkitystä muuhunkin kuin työelämään.  Kun hyvä luottamussuhde saadaan luotua, luvassa voi olla elinikäinen side työyhteisön kumppaneihin työuran jälkeenkin. Molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus kantaa, mutta titteli vaihtuu ystäväksi.

 

-Mia Granholm

 

 

OTA YHTEYTTÄ MEIHIN »
TILAA UUTISKIRJE »