Atria sai turvallisuustyöhönsä yhden askeleen lisää systemaattisuutta


Atria Suomen turvallisuusjohtaja Tapani Potka (oik.) sekä Protectin toimitusjohtaja Pertti Salo pitävät tärkeänä, että turvallisuusasioita voidaan kehittää pitkäjänteisesti ja tavalla, joka saa myös henkilöstön lähtemään mukaan kehittämiseen.

Atria Suomessa turvallisuus on kaiken tekemisen keskiössä. Toimitusketjun hallinnasta sekä teknisistä toiminnoista vastaavan johtajan Tapani Potkan vastuulla ovat myös turvallisuusjohtajan tehtävät. Hänen mukaansa Protectin PRO24-järjestelmä tuo ennen kaikkea systemaattisuutta suojelutoimintaan liittyvien asioiden hoitamiseen.

- Työturvallisuus ja työterveys sekä kaikki se mitä eri osastoilla tehdään työturvallisuuden hyväksi muodostavat ison kokonaisuuden. PRO24-järjestelmän ansiosta uusien tietojen päivittäminen pelastussuunnitelmaan helpottui, mikä on meille iso asia. Samoin on ollut tärkeää, että vastuut on voitu viedä helposti päivitettäviksi henkilötasolla sekä on laadittu selkeät aikataulut riskiarviointien kautta tulleille toimenpiteille, Potka kertoo.

Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atria Suomen ja Protectin yhteistyö käynnistyi vuonna 2012.

- Meillä oli Forssassa tarve muuttaa tapaa toimia. Käytössämme oli perinteinen mappisysteemi, joka oli raskas päivittää ja vanhentunutta aineistoa piti saada ajan tasalle. Kartoitimme eri vaihtoja, mutta ennen kuin päädyimme Protectiin varmistimme muun muassa sen, että yrityksellä on edellytykset pitkäkestoiseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön kanssamme.

Potkan mukaan Forssa toimi niin sanottuna harjoittelupaikkana. Koska jälkikäteisarvioinnit osoittivat tulokset hyviksi, yhteistyötä Protectin kanssa päätettiin jatkaa. Sen jälkeen toiminta laajeni kattamaan muutkin tuotantolaitokset, ja se on käsittänyt pelastussuunnitelmien ja räjähdyssuojausasiakirjojen laatimista, työriskien arviointia sekä koulutuksia.

"Kaikkien tiedettävä yhteiset tavoitteet"

- Turvallisuusjohtaminen Atria Suomessa on viety läpi koko organisaation tavoitteineen ja toimintamalleineen. Vaikkapa riskienhallinnan näkökulmasta on tärkeää, että kaikki puhuvat samoista asioista ja että jokainen henkilö johtajista työntekijöihin tietää yhteiset tavoitteemme, Potka korostaa.

Esimerkiksi vaaratilanneilmoituksia varten yhtiön intrassa on oma järjestelmä. Sen lisäksi määritettyjä turvallisuuteen liittyvien tunnuslukujen toteutumista seurataan kuukausittain johtoryhmässä ja ohjausryhmissä.

Turvallisuusasioiden rinnalla Atria Suomi on panostanut vahvasti työterveyteen. Yhtiön johtava työterveyslääkäri Timo Kinnunen palkittiin aikaisemmin tänä vuonna Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen jakamalla Työterveysteko-palkinnolla hänen aktiivisesta työstään työhyvinvoinnin parantamiseksi Atrialla.

Kinnunen on osallistunut myös pelastussuunnitelmia koskeviin neuvonpitoihin sekä turvakierroksiin ja turvallisuuskoulutuksiin.

- Henkilöstön turvallisuuteen ja työhyvinvointiin tehdyillä toimenpiteillä on ollut euroissakin mitattavia vaikutuksia. Sairauspoissaolojen trendi on ollut selvästi laskeva vuodesta 2008, minkä lisäksi työssä jaksaminen ja työmotivaatio ovat kehittyneet positiivisesti. Uskon, että Atria koetaan hyväksi työnantajaksi myös työntekijöistä huolehtimisen ja työturvallisuuden kautta, Potka toteaa.

Kanssakäyminen Protectin kanssa on hänen mukaansa sujunut luontevasti ja mutkattomasti.

- Kun jokin asia koetaan tärkeäksi, meillä on hyvin suorituskeskeinen organisaatio sitä toteuttamassa. Asioita on viety eteenpäin hyvässä yhteistyössä ja aivan olennaista on se, että koko henkilöstö on saatu mukaan turvallisuustyöhön. Se varmistaa, että lopputulos on yrityksen näköinen.

Lisätiedot:

Tapani Potka
Atria Suomi
tapani.potka@atria.fi
010 316 1087

Pertti Salo
SK Protect Oy
pertti.salo@protect.fi
+358 44 0665 916

OTA YHTEYTTÄ MEIHIN »
TILAA UUTISKIRJE »